Rakas anoreksia

Me ollaan tunnettu jo kauan. Sä oot ollu mun päässä pitkään, niin pitkään että sinusta on tullut osa minua. Sinä olet osaminun identiteettiä. Sä oot mun identiteetti.

Rakas anoreksia, en enää nää maailmaa tarkasti koska oot liian lähellä. Silti haluun sut lähemmäs. Haluun mahdollisimman kauas susta, mut haluun sut vaan lähemmäs. Ehkä tää on Stockholmin syndrooma, kun sä vangitsee mut ja mä rakastan sitä.

Rakas Anoreksia, sä halusit että musta tulee laiha. Nyt saan viestejä tuntemattomilta, että kuin laiha oon ja syönkö. Mua on sanottu ja sanotaan yhä luurangoksi. Tätäkään sä haluat? Ei tää oo elämää tää on kidutusta.
Mä kävin sulle kuoleman reunalla. Mä oon ollu menettää mun hengen, jonka oon sulle joskus uhrilahjaksi luvannut. Mitä mä sain? Saanko vaan Vilin ja pyörrytyksen ja tippuvat hiukset. Sä lupasit et oisin parempi näin. No oonko mä? Oonko parempi nyt, nääntyneenä ja kuihtuneena, väsyneenä ja stressaantununeena.
Sanoit et musta välitettäis enemmän. Miks oon sitten koulussa se hullu tyttö ja miks mua tuijotetaan uimahallissa? Oon nyt ollut sun takia sairaalassa nenämahaletkussa ja jopa sydän seurannassa. Mitä muuta sä vielä haluat?

Rakas Anoreksia, oon antanu sulle mun koko elämän. Sä sanoit että tää on sen arvosta. Entä jos nyt haluun jotain muuta? Entä jos nyt haluun elää?

Rakas Anoreksia, jätä mut rauhaan, mutta älä liian rauhaan, sillä en enää pärjää ilman sinua. Anna mun olla, mutta älä hylkää minua, sillä mä tarviin sun apua. Mä en osaa elää ilman sua enkä sun kanssakaan. Ehkä mä en sitten vaan osaa elää. Tai ainakaan ilman sua. Kai tässä on kaks tapaa: sä tapat mut tai mä tapan sut. Mut entä jos en oo tarpeeks vahvailman sua?

Sä lupasit etten oo koskaan yksin sun kanssa. No en koskaan kyllä oo erossa susta, mutta oon yksinäiseksi kun koskaan ennen. Sä pilasit mun ihmissuhteet. Sä et anna mun elää normaalisti.

Rakas Anoreksia, auta mua, oon hukassa! Ei älä auta vaan pysy kaukana musta ja mun läheisistä. Ei älä, pysy ainakin mun lähellä.

Rakas Anoreksia, en tiiä mitä tekisin ilman sua. Sä oot mun kaikki ja en osaa luopua susta. En haluu elää näin, mut en osaa mitenkään muutenkaan.
Rakas Anoreksia, vihaan sua mut rakastan sua. En mä enää tiedä.

Rakas Anoreksia,
Terveiset sinulle oman kehonsa vangilta

Perhonen

Perhonen on syntyessään jotain aivan muuta kun kaunis siivekäs. Perhosen toukasta vie aikaa kehittyä perhonen.

Ihmisen ajatus, tyytymättömyys itseensä. Yhdistyksen asia joka varmasti tekee meistä ihmisen; me tunnemme ja ajattelemme. Molempia jo pienestä pitäen, mutta tämä on kehittyvä asia. Asia joka kehittyy elämänkokemuksen myötä. Meidän elämämme ja elämänkokemuksen me ei tarvitse määrittää meidän elämää.

Loppu on alku ja alku on loppu. Se on simppeli syy miksi pelkäämme molempia. Tänään aloitan jotain uutta, joka tarkoittaa että loppetan jonkun luvun. Tänään lopetan jotain, ja käännän uuden aukeaman, uuden aloituksen kirjassa.

Just when the caterpillar thought her life was over, she began to fly

Joku on verrannut elämää kudottuun villasukka, mutta kirja on enemmän kuvaava. Alkaa tyhjältä pöydältä ja sivu sivulta, sana sanalta kirja täyttyy, kunnes olemmekin jo viimeisellä sivulla.

Välillä me voidaan muuttaa meidän tarinaa, tai siis aina. Aivan missä vaan kohtaa olet kirjassa, voit vielä varmistaa millainen loppukirjastasi tulee, valinnalla. Jatkaako samaa vai muuttuuko. Ei se muutos tapahdu yhdessä yössä, eikä kahdessa kahdessa kauan. Muutos on pieniä valintoja pitkin matkaa, muutos on ajatus jonka tuot itsellesi.

Muutos, niin pieni kuin suuri, tarvitsee aloitteen ja se on juuri siinä. Sinä teet sen aloitteen.

Toki voit myös purjehtia vastusten matta sinne minne elämän tuuli vie, mutta oletko sitten todella tyytyväinen elämäsi saavutuksiin?