maanantaina, marraskuuta 12, 2018

Vuosiluku.

Ensin ei ollu edes aikaa. Päivät sekoittuvat, suli yhteen. Oltiin tedottomuudessa, ei hyväksytty tapahtumia. Ei haluttu kohdata todellisuutta ja piileskeltiin eilistä.

Yhtäkkiä olikin kulunut vuosi, ilman edes huomattiin. Vasta kun joku sanoi, sitten vasta tajusin että hitto vie ei se aika ookkaan pysähtynyt. Tai en siis tajunnut. Sumu jatkui vielä lähemmäs puolta vuotta. Joku herätti, ei äkisti kaatamalla vesisankon, vaan antoi ensin virran valua pienenä.

Puolitoista vuotta tuntui henkäykseltä. Kuitenkin sieltä löytyi ne vuoden hämyiset muistot. Hys, hys ei hätää, saat vielä ajan pysähtymään, jos vain löydät kärryn jarrun. Kontrollin. Kontrolloi, tunge kaikki ne tunteet purkkiin ja sinne vaatekaapin perälle. Pois silmistä. Etsi uusi ongelma, se vie ajatuksesi pois.

Vein itseni vankilaan ja sulatin avaimen ja heitin sen kuiluun. Lukitsin itseni ajatuksia piiloon, mutta päädyin niitten kanssa samaan selliin.

Yli kakis vuotta siellä nyt ryvetty. Nyt on aika murtaa kalterit. Mutta pyydän, pyydän, olkaa helliä. Olin vankina liian pitkään – vaikkakin itse rakentamassani vankilassa. Ja vielä olen suurimmaksi osaksi sellin sisällä. En ole vielä murtanut kalteria. Olen vain viljellyt päättäväisyydestä tylsän miekan.

Tuntuu pelottavalta sanoa, tästä “alkuräjähdyksestä” on kulunut jo lähes neljä vuotta. Neljä. Se ei tunnu siltä. Vai onko kalenterin vuodet sekaisin? Onko vuosiluvussa kirjoitusvirhe?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentin jättäville <3