torstaina, joulukuuta 27, 2018

Rikotuille

Anna sun käsi, mä näytän sulle. Jos painat korvasi mun rintakehää, kuulet kun mun sydän siellä sykkii. Se on hajotettu tuhansiin paloihin, poltettu tuhkaksi ja silti se jaksaa lyödä.

Lipsuin jäisestä ylämäessä, sieltä kuopan pohjalta. Ei, en ole vielä huipulla. Hitto kun en mä vielä edes nää puoliväliä.
Katson kuitenkin pohjalle, jossa makasin vuosi sitten. Hengittäminenkin oli vaikeaa. Aivan kuin minun rintakehä ihan päällä oisi istunut norsu, tai ehkä parikin. Halusin lopettaa taistelun. Tai no oikeastaan olin luovuttanut jo. Olin laskenut aseet maahan ja nostanut kädet ilmaan, antautuen. Ottakaa mut sitten. Mä antaudun. Päästäkää mut nyt pois täältä. Oon saanu tarpeekseni. En nähnyt muuta kun pahuuden, kivun, ahdistuksen. Syytin itseäni muiden teoista. Halusin vain pois. Pois tästä maailmasta koska tää paikka on liian raaka. Eihän voi olla muutakaan vaihtoehtoa kuin luovuttaa.

Mutta ei, ei mun tarvii luovuttaa. Mä pystyn vielä nousemaan. Mä pystyn olemaan vahva. Mä pystyn kokoomaan itteni, paranemaan. Ja niin pystyt sinäkin.

Mä tiedän kuinka sua on satutettu. Kuinka sut on rikottu. En tiedä yksityiskohtia mutta mä kyllä tiedän. Mäkin oon kokenu sen saman kivun. Ja niin on moni muukin.
Ja ne jotka on sen kokenut, ovat vahvimpia ihmisiä joita oon tavannut. Vahvimpia joille oon puhunu. Ja sä oot yks niistä.

Mä haluun nähdä sun yrittävän. Mä haluun nähdä kun sä nouset. Koska kyllä sä vielä nouset.

Painan korvani sinun rintakehällesi. Sielläkin kuuluu se syke, joka lyönti niin heikkona mutta vahvana. Vaikka sua sattuu, anna sille sydämelle mahdollisuus sykkiä. Päivä päivältä se vahvistuu, lyönti lyönnillä se kerää kappaleiaan.
Tiedä se, ne me selvitään jos et luovu uskosta siihen. Me selvitään koska me ollaan vahvoja. Me selvitään. Sä selviät. Sä pystyt tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentin jättäville <3