sunnuntaina, helmikuuta 17, 2019

Epäonnistumisia, taas.

Olen taas epäonnistunut kaikessa. Aivan kaikessa.
Koulutyö ei ole enää samalla mallilla kuin koko syksyn. Huonetta ei ole siivottu kunnolla moneen viikkoon. Hakupapereita on jäänyt täyttämättä, ja avaamaton kirja lojuu jossain sotkun seassa. Pöytä on kymmenien keskeneräisten piirrosten ja maalausten peitossa. En ole tännekkän kirjoitellut lähes ukauteen.

Voisin sanoa vaikka kuinka monta syytä. Kalenteri on ollut täynnä, ja olen nukkunut yöt huonosti. Olen ollut kiireinen koulun kanssa ja sitä ei yhtään auttanut kaksi viikkoa päiväpotilaana sairaalassa. Niin ja sielläkin epäonnistuin.

Totuus on, vaikka hymyilen ja nauran, tuntuu että lipsuin taas pimeämpään paikkaan. Joulukuu ja tammikuu vielä sujui hyvin, mutta nyt olen taas matkalla alaspäin, mäessä joka on tullut jo melkein ystäväksi. Ajatukset ottavat päässäni lisää valtaa. Ne kertovat kuinka minun pitäisi laihtua, ja satuttaa itseäni. Ne huutavat ja hakkaavat seiniä, joita kutsutaan pääkalloksi. Olen pian taas enemmän zombia kuin ihmistä, mutta tällä kertaa sitä ei nää ulospäin.

Haluan että tämä loppuu. Haluan olla normaali. En pyytänyt että heräisin joka aamu kuuntelemaan sairasta mieltäni. En pyytänyt että ahdistus valtaisi kehoni - ja mieleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentin jättäville <3